Willitomaatti Catering kasvoi kahdessa vuodessa AdWordsin avulla
Willitomaatti Catering otti Google AdWords -mainonnan käyttöön hyvin pian perustamisensa jälkeen vuonna 2012. "Huomasin nopeasti, että Google AdWords on alalla ylivertainen markkinointikeino. Asiakkaamme hakevat lähes pelkästään verkosta", kertoo yrittäjä Jussi Peisa. "Sain Googlelta avaimet käteen -periaatteella hyvän kampanjan ja tukea omalla kielellä. Yritykseni näkyvyys, löydettävyys ja sitä kautta asiakasmäärä ovat kasvaneet huomattavasti. Vuonna 2014 liiketulos on kasvanut 70 % edelliseen vuoteen verrattuna. Verkkosivustollamme on tuhansia kävijöitä. AdWordsin mukaan mainoksemme näkyy 18 000 kertaa kuukaudessa, ja 98 % asiakkaista tulee verkon kautta."
Peisa aloitti juhlapalvelutoiminnan yksin, mutta onnistumisten ansiosta henkilöstömäärä on kasvanut kahdessa vuodessa 12 henkilöön. Kysyntä kasvoi varsinkin keväällä 2014, kun huhu Willitomaatin laadusta alkoi levitä. "Vaikka tilauksia tulee laajalti Etelä-Suomen alueella, kauppa on kääntynyt myös pääkaupungin suuntaan, missä Porvoolla on hyvä maine käsityöläiskaupunkina ja laadusta ollaan valmiita maksamaan."
Päätös käyttää Googlea oli Peisalle helppo. "Tarkan seurannan tarjoava AdWords on äärimmäisen kiehtova työkalu, ja kun sitä on oppinut käyttämään, se myös palkitsee."