P&M Corner hakee näkyvyyttä erikoispalveluilleen
Vuonna 2005 perustettu turkulainen kauneudenhoito- ja hyvinvointipalveluja tarjoava P&M Corner on panostanut Google AdWords -markkinointiin vuoden 2014 alusta ja uudistanut kampanjansa vuoden lopulla. Yrityksen erikoispalveluja markkinoiva uudistus on Google AdWordsin avulla tuonut jonkin verran lisää näkyvyyttä ja klikkauksia verkkosivuille. P&M Cornerin verkkomarkkinoinnista vastaava Tuulia Leväniemi kertoo: "Pääyrittäjän lisäksi yritykseen on tämän vuoden aikana otettu kolme uutta vuokratuolityöntekijää, joista yksi olen minä itse. Olemme AdWordsin avulla hakeneet näkyvyyttä erikoistuotteillemme, kuten sokeroinneille, myös Turun lähikunnissa. Eri palvelukokonaisuuksillemme, kuten kasvohoidoille ja hiustenpidennyksille, on kaikille omat kampanjat. Moni asiakas on kertonut löytäneensä yrityksemme verkkomainoksen kautta. Näkyvyys Googlessa on tällä alalla todella tärkeää."