Kampin hierontapiste pysyy mukana kovenevassa kilpailussa

Kampin hierontapiste on käyttänyt Google AdWordsia vaihtelevasti vuodesta 2013, jolloin yritys aloitti aktiivisemman kampanjoinnin. Verkkomainontaa on käytetty hiljaisempien kausien tukena ja muun muassa joulun aikaan lahjakorttien markkinointiin. Mainonnan tuloksena myynti on kasvanut ja yhteydenottoja tulee aiempaa enemmän.

"Kun on rajallinen määrä liiketilaa ja työntekijöitä, täyttä myynnin potentiaalia ei saavuteta", kertoo hierontayrittäjä Miika Severinkangas. "Kilpailu on koventunut syksyn aikana, kun alalle ja lähistölle on tullut uusia yrittäjiä. On aika kehittää omaa verkkosivustoa ja samalla AdWords-kampanjaakin."

"Parhaimmillaan kävijämäärä nettisivuilla on kolminkertaistunut", Severinkangas jatkaa. "Kun kampanja käynnistettiin lähiaikoina uudelleen, sivustolle tuli kävijöitä noin 40 % lisää. Liiketuloksemme kasvaa joka vuosi, joten jossakin vaiheessa koetamme löytää enemmän kohtuuhintaista tilaa tästä lähistöltä."

"Kovenevassa kilpailussa pääasia on, että yritys saa Googlen kautta näkyvyyttä ja myyntiä ja että potentiaalinen asiakas saa yrityksestä mahdollisimman hyvän kuvan", Severinkangas summaa." Google AdWords on meille kustannustehokkain verrattuna moniin muihin markkinointitapoihin. Kun perustin firman, kilpailijoita ei ollut tai heidän verkkosivunsa eivät houkuttaneet. Nyt tilanne on nuorten tekijöiden myötä muuttunut. He ovat tajunneet, että verkkoläsnäoloon pitää satsata."

Nyt tilanne on nuorten tekijöiden myötä muuttunut. He ovat tajunneet, että verkkoläsnäoloon pitää satsata.

Miika Severinkangas, yrittäjä, Kampin hierontapiste

Paikka

Helsinki, Suomi

Suodatus

Lue samankaltaisia tarinoita

Medifys

Fysioterapiapalvelu vahvistaa asemiaan

P&M Corner

P&M Corner hakee näkyvyyttä erikoispalveluilleen